Kuvataide
Työskentelen käyttäen useita kuvataiteen tekniikoita ja kokeilen mielelläni eri tapoja tehdä asioita. Piirrän, maalaan, teen grafiikkaa, patsaita ja tilateoksia.
Beninissä Grand-Popossa Guineanlahden rannalla maalaamassa.
Kurkistuksia töihini
Käsittelen asioita taiteen kautta
Näen ihmisen elämän ja koko maapallon elämän haurauden ja haavoittuvuuden useissa kuvataiteen töissäni. Ohessa on kuvia joistakin töistäni.
Suomen Luonto-Liitto on ottanut karhu- ja susiaiheisista grafiikantöistäni tehdyt postikortit myyntiin. Postikorttien myynnistä saatavat tulot käytetään Luonto-Liiton toiminnan tukemiseen.
Tilateos Hiljaisuus koostuu 100 kipsipatsaasta jalustoineen.
Ihminen-tilateoksessa on noin 70 punasavesta tehtyä ja raakapoltettua ruukkua, jotka dreijasin tai rakensin käsin. Olen ottanut teokseen vaikutteita eri kulttuureista. Teos valmistui vuonna 2019, mutta täydentyi vuonna 2022 yhdellä lautasella, jonka tein Villa Karon stipendiaattijaksolla. Teosta tehdessäni pohdin paljon ihmisyyttä. Olemmeko tyhjiä ruukkuja ja meillä on siten kaikilla mahdollisuus hyvään?
Olen kerännyt vuosien ajan hedelmien ja vihannesten pakkaamiseen käytettyjä muovisia verkkopusseja ja ommellut niistä käsin erilaisia töitä, joista ensimmäinen oli Verkko-teos.
Kurkistuksia töihini
Käsittelen asioita taiteen kautta
Näen ihmisen elämän ja koko maapallon elämän haurauden ja haavoittuvuuden useissa kuvataiteen töissäni. Ohessa on kuvia joistakin töistäni.
Susi, 2017. Viivasyövytys.
Karhu, 2017. Etsaus, akvatinta.
Suomen Luonto-Liitto on ottanut karhu- ja susiaiheisista grafiikantöistäni tehdyt postikortit myyntiin. Postikorttien myynnistä saatavat tulot käytetään Luonto-Liiton toiminnan tukemiseen.
Hiljaisuus, 2013. Installaatio, osa teoksesta, jossa 100 kipsiveistosta (veistoksen koko noin 8 x 12 x 24 cm), jalusta maalattua lastulevyä (yhteismitta 0,8 x 3 x 1,5 m).
Tilateos Hiljaisuus koostuu 100 kipsipatsaasta jalustoineen.
Ihminen, 2019; Verkko, 2019. Installaatiot Kulttuuritila Laikussa Tampereella helmikuussa 2019.
Ihminen-tilateoksessa on noin 70 punasavesta tehtyä ja raakapoltettua ruukkua, jotka dreijasin tai rakensin käsin. Olen ottanut teokseen vaikutteita eri kulttuureista. Teos valmistui vuonna 2019, mutta täydentyi vuonna 2022 yhdellä lautasella, jonka tein Villa Karon stipendiaattijaksolla. Teosta tehdessäni pohdin paljon ihmisyyttä. Olemmeko tyhjiä ruukkuja ja meillä on siten kaikilla mahdollisuus hyvään?
Olen kerännyt vuosien ajan hedelmien ja vihannesten pakkaamiseen käytettyjä muovisia verkkopusseja ja ommellut niistä käsin erilaisia töitä, joista ensimmäinen oli Verkko-teos.
Grafiikantöitäni, maalauksiani ja myös muita teoksia on mahdollista ostaa.
Jos kiinnostuit, niin otathan yhteyttä!
Näyttelyt
Yksityisnäyttelyt:
2022, Tulla nähdyksi, kenen unessa? Hella-galleria, Kauhajoki
2022, Kohtaamisia. Palvelutalo Omenamäki/ Porvoon kaupungin kulttuuripalvelut, Porvoo
2020, Quo vadis. Pyhän Henrikin Ekumeeninen Taidekappeli, Turku
2018, Jotta emme unohtaisi. Kahvila Runo, Tampere
2017, Koti. Wiikin Kartano, Viitasaari
2015, Halkeama arjen seinässä. Hella-galleria, Kauhajoki
2014, Juuret. Kinnulan koulukeskuksen sali, Kinnula
2013, Kuiskaus. Galleria Espoonsilta, Espoo
Yhteisnäyttelyt:
2023, Ihminen lääkärissä. 50 lääkärin yhteisnäyttely, Lapinlahden sairaala, Helsinki.
2022, Impressions. Sari Pietilä et Heta Kasurinen, Musée Karo, Villa Karo, Grand-Popo, Benin
2019, Praktikum I. Kuvataiteen aineopintojen kurssin yhteisnäyttely, Kulttuuritalo Laikku, Tampere
2016, Kuvataiteen perusopintojen kurssin yhteisnäyttely. Taidetila Terra, Kangasalan pääkirjasto
2016, Kuvataiteen perusopintojen kurssin yhteisnäyttely. Kymmenenmiehen talo, Tampere
2015, Jäsennäyttely joulukuu 2015. Galleria Espoonsilta, Espoo
2014, Suomen Lääkäriliiton Kulttuuriseuran taidenäyttely. Helsingin Lääkäripäivät
2011, Suomen Lääkäriliiton Kulttuuriseuran taidenäyttely. Helsingin Lääkäripäivät
2008, Tampereen Tekijät, Tampereen kaupungin henkilöstön taidenäyttely. Verkaranta, Tampere
Mediassa
Quo vadis
Näyttelystä Quo vadis Turun Taidekappelissa vuonna 2020 oli Sanna Tulosen artikkeli ”Unista ja matkoilta syntynyttä taidetta” Turun Sanomissa 6.1.2020. Verkkoartikkeli.
Kohtaamisia
Näyttelystä Kohtaamisia Porvoon Omenamäen Palvelutalossa vuonna 2022 oli ruotsinkielisellä Ylellä 29.6.2022 Frida Frankenhaeuserin artikkeli ”Konsten livar upp det enformiga livet på serviceboendet” – Borgå bjuder på konst på sina servicehem. Artikkelin haastattelu on löydettävissä myös Yle Areenasta.
Tulla nähdyksi, kenen unessa?
Näyttelystä Tulla nähdyksi, kenen unessa? Hella-galleriassa Kauhajoella vuonna 2022 oli Päivi Lahti-Kuusiston artikkeli ”Sipulipusseistakin voi tehdä taidetta” Kauhajoki-lehdessä 14.10.2022.